|
Junioritoiminta
HSK:lla on jo pitkään jatkuneet perinteet menestyksellisestä juniorityöstä, jonka myötä seura on kasvattanut niin kansalliselle kuin kansainväliselle huipulle yltäneitä kilpapurjehtijoita kuin myös ammattitaitoisia valmentajia ja vastuullisia vesillä liikkujia. HSK onkin ollut suomen paras optimistijolla seura vuosina 2007 ja 2008!
Seuran junioritoiminnan arvoihin kuuluvat olennaisena osana mm. avoimuus, tasa-arvoisuus ja nuorten purjehtijoihin kehittymisen edesauttaminen heidän tarvitsemallaan taito- ja tietotasolla.
Seuran junioritoimintaa hallinnoi junioritoimikunta joka pääsääntöisesti koostuu juniori-purjehtijoiden vanhemmista, jotka myös aktiivisesti osallistuvat nuorten purjehtijoiden ohjaamiseen ja valmennukseen muiden koulutettujen ohjaajien ja valmentajien apuna.
Käytännön ohjaamisen ja valmennuksen koordinoinnista vastaa seuran junioripäällikkö yhdessä eri taito- ja tasoryhmien joukkueenjohtajien kanssa.
Veneluokat
Seuran juniorityö kattaa seuraavat kaksi veneluokkaa: - Optimisti - Laser (4.7, Radial Standard)
Tasoryhmät
HSK:lla järjestetään ohjattua junioritoimintaa seuraavissa taito- ja tasorymissä: - Junioripurjehtijoiden alkeis- ja jatkokurssit - Temppuryhmä - Kilparyhmä
Ota yhteyttä!
Uusia purjehtijoita ja aktiivisia tukijoita otetaan mielellään mukaan toimintaan.
Näin varmistat paikkasi valmennusryhmässä ja saat päivitettyä tietoa harjoituksista, kilpailumatkoista ja seuran junioritapahtumista.
|